Taiteilijasielu IT-alalla – Paula Jääskeläisen tie koodarista tankoakrobaatiksi

Tankoakrobaatti ja taiteilija Paula Jääskeläinen on kulkenut pitkän matkan taistellen ennakkoluuloja vastaan. Tämä on hänen tarinansa omin sanoin:

Tankotanssi on yhdistelmä tanssia, musiikkia ja akrobatiaa. Koin, että pelkkä tanssi ei riittänyt ilmaisemaan sitä mitä halusin, mitä tunsin sisälläni, mitä piti vapauttaa. Tarvitsin jotain muuta, enemmän, syvempää sukellusta ja rohkeutta ilmaista itseäni. Ilman tankoa tuntui tyhjältä, pelkkä liike jäi vajaaksi, tanko viimeisteli liikkeeni. Ensimmäisen tankokosketuksen jälkeen tiesin, että tämä on se juttu. Vuosi oli 2008.

Kun aloitin lajin, tankotanssistudioita ei ollut, vaan treenasin yökerhon tiloissa sen ollessa suljettuna ja katsoin Youtubesta niitä harvoja videoita, joista aloin saada ideoita. Muutaman vuoden kuluttua siirryin opettamaan Lahdessa studiolle, joka oli ensimmäisiä tankotanssia opettavia studioita Suomessa. Siitä alkoi opetusurani, täysin sivutoimisena ja harrastelijana. En tiennyt mihin tämä harrastus johtaisi ja kuinka siitä tuli elämäni.

Uskoisin monien yllättyvän, kun kerron olevani IT-alan asiantuntija, entinen koodari ja projektipäällikkö. Se oli päätoiminen ammattini, kunnes tankoilu alkoi viedä enemmän aikaa. Monen mutkan ja henkisen kamppailun jälkeen oli myönnettävä itselleni, että tankotaide on se juttu elämässäni. Se on voima, mikä liikuttaa minua sisältä ja saa sielun syttymään.

Kun vuorokauden tunnit eivät enää riitä

Alussa kaikki lähti harrastamisesta ja oli kivaa ja hauskaa. Yhtäkkiä kaveri halusi, että opetan temppuja. Siispä aloin opettaa, täysin sivutyönä ja harrastuksena, sillä olin koodari, en tanssija. Matkustin tanssistudiolle opettamaan parhaimmillaan 10 tuntia viikossa ja se oli fyysisesti haastavaa. Sitten laitoimme oman pienen studion pystyyn Lahteen ja siellä treenasin ja opetin edelleen kymmeniä tunteja viikossa. Aloitin myös keikkailun siinä ohessa ja esiinnyin jo melko säännöllisesti.

Kaiken lisäksi huolehdin hevosestani ja koetin saada kaiken mahdutettua vuorokauteen, mutta eihän se pidemmän päälle toiminut.

On ollut hetkiä, kun olen miettinyt ja yrittänyt lajin lopettamista, mutta tankoilu ei tuosta noin vaan poistu. Hetkeksi vähensin tankoilua ja keskityin muuhun, mutta huomasin, että tankoilu olikin ainoa asia, mikä sai nousemaan sängystä. Siinä kohtaa ymmärsin, että on aika myöntää itselleni, että olen taiteilija, jonka pitää päästä purkamaan sisintään tangon avulla.

Löysin Espanjasta studion ja ystävät lajin parissa, siirryin sinne hetkeksi kehittämään taitojani ja luomaan itseäni ja taiteellisuuttani, menemään epämukavuusalueelle ja löytämään uuden intohimon lajiin. Siitä tulikin toinen kotini.

Vasta viime vuosina on alkanut tuntua, että löydän suuntaani ja omaa tapaani tehdä taidetta. On ollut haastavaa kohdata elämässä tilanteita ja ihmisiä, jotka eivät ole uskoneet minuun. Välillä mietin, missähän olisin, jos olisin luovuttanut vaikeina hetkinä, päättänyt jättää tankoilun harrastamiseksi ja jatkanut toisella uralla. Samaan aikaan se on luonut pohjaa sisäiseen päättäväisyyteen, jääräpäisyyteen, periksiantamattomuuteen ja saanut nousemaan jokaisen kaatumisen jälkeen. Life said, I'm going to make you happy but first I'm going to make you strong.

Moottoripyöristä vastapainoa tankoilulle

Tankoilu ei suinkaan ole ainoa asia, mitä teen. Harrastan moottoripyöräilyä ja tallista löytyy pari katupyörää, joiden avulla pääsee välillä vapauttamaan adrenaliinia. Mikäli se ei riitä, hevoseni ja ratsastus tyhjentävät erittäin tehokkaasti "välillä" yliajattelevan mieleni.

Kun kaipaan hiljentymistä, pysähdyn jooga- tai palapelimatolle, saatan kaivaa tarot- ja oraakkelikortit esiin, tai sitten nappaan kissat kainaloon ja uppoan sohvan syövereihin hyvän kirjan kanssa. Nautin suuresti myös luonnosta, metsistä, eläimistä, tähtitaivaasta ja uinnista luonnon vesissä.

Inspiraatio taiteeseen syntyy monista asioista, ennen kaikkea sisäisistä tunnetiloista. Omat fiilikset vaikuttavat valtavasti siihen, minkälaista taidetta syntyy ja minkälainen musiikki saa liikkumaan sillä hetkellä. Mikäli inspiraatiota pitää etsiä, siinä auttaa luonto, musiikki, hiljaisuus, halu kokeilla jotain uutta ja halu viedä itseään äärirajoille.

"Mitä pelkään?" on mielenkiintoinen kysymys. Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen, on pimeä, tuntematon pimeä. Jos ajattelen asiaa eri kantilta, pelkään ihmisten ahneutta ja sitä, mitä se aiheuttaa. Henkilökohtaisesti eniten pelkään sitä, että unohdan elää tai alan pelkäämään elämää. Sitä, että unohdan elämän olevan ainutlaatuista ja alan pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Pelkään myös fyysistä sairastamista ja ajatusta, etten voisi enää tehdä rakastamaani taidetta.

Haluaisin tulevaisuudessa olla jossain päin maailmaa ihastuttamassa ihmisiä taiteellani osana suurempaa kokemusta, esimerkiksi sirkuksen mukana tai orkesterien kanssa lavalla. Vaikka koen, että yksilönä voin ilmaista itseni parhaiten, kokemuksen jakaminen lavalla muiden taiteilijoiden kanssa on jotain, mitä ei voi yksin tehdä. Haluaisin tulevaisuudessa myös edustaa taiteellisuutta ja omalaatuisuutta ja muistuttaa muita tankotaiteilijoita, että kaikilla on oma juttunsa, oma tapansa ilmaista ja näyttää sielunmaisemaa, se vain pitää uskaltaa löytää ja näyttää.

Yökerhoista Olympialaisiin

Edelleenkin hymyilyttää, kun ihmiset kysyvät, mitä teen työkseni ja kerron olevani tankoakrobaatti. Kukaan ei oikein ota asiaa tosissaan tai usko, että sillä voi elättää itsensä. Ennakkoluulot ovat edelleen haastavia: on jännä miten tuntuu, ettei tankotanssijoita ajatella oikeina taiteilijoina, kuten esimerkiksi balettitanssijoita. Onneksi tämä on koko ajan muuttumassa hämyisten klubien viihdykkeestä näkyvämmäksi ja helpommin lähestyttävämmäksi lajiksi.

Tankotanssin kehittyminen viimeisen 15 vuoden aikana on ollut huimaa, hämyisistä klubeista kohti tavoitetta olla olympialaji. Se on mieletöntä! Samalla kuitenkin tankoilusta on tullut urheilulaji, jota verrataan urheilussa telinevoimisteluun. Toivon silti, että lajin taiteellisuus säilyy eikä sitä nähdä pelkästään tanssina tai urheiluna, vaan kirjona siltä väliltä. Haluan olla se osa tankotanssin kehitystä, joka pitää kiinni taiteellisuudesta, yksilöllisyydestä ja sielukkuudesta.

Halu esiintyä voittaa jännityksen

En koskaan unohda ensimmäistä isoa esiintymistäni vuonna 2015, jolloin Suomessa järjestettiin toinen suuri tankotanssitapahtuma, Pole Night Showcase. Silloin tiesin, että paluuta vanhaan ei ole. Koin niin vahvoja tunnetiloja ja annoin itsestäni jotain, mitä en pysty tekemään muualla kuin lavalla. Silti minua edelleen jännittää nousta lavalle, ja ne sekunnit ennen kuin musiikki alkaa, tuntuvat pitkiltä, mutta se tunne, jonka jälkeenpäin saa, sitä en ole koskaan saanut mistään muualta. Vihaan ja rakastan olla lavalla.

Toinen ikimuistoinen kokemus oli, kun valmensin yhtä oppilastani tankotanssin SM-kilpailuihin vuonna 2022 ja olin mukana kisojen bäkkärillä. En itse ollut noussut hetkeen lavalle, vaan olin keskittynyt ainoastaan opettamaan, valmentamaan ja treenaamaan Espanjassa, ja mietin vieläkö isot lavat olisivat jotain, mitä haluan tehdä vai onko urani sittenkin opetuksen puolella. Itkin katsellessani esityksiä, kaipuu lavalle oli niin suuri. Tajusin, että on aika palata esiintymään.

Unelmani olisi olla sirkuksessa tai päästä esiintymään yhdessä isojen yhtyeiden kanssa suuressa konserttisalissa, osana jotain isompaa. Jakaa hetki ja kokemus muiden taiteilijoiden kanssa. Kiertää maailmaa ja koskettaa mahdollisimman montaa ihmistä. Inspiroida ja luoda erilaisia tunnetiloja katsojille. Tarjota jotain ainutlaatuista, uniikkia. Hetkessä eläminen, siinä ajassa ja paikassa, on kokemus, jota ei voi kopioida.